Yhä useampi asiakas haluaa tilata painotyönsä Joutsenmerkillä varustetusta painotalosta
Ympäristöasioista huolehtiminen on tärkeä kilpailuvaltti painoalalla. Joutsenmerkki on osoitus siitä, että yritys toimii ympäristön kannalta vastuullisesti. Yrityksen täytyy merkin saadakseen täyttää tiukat vaatimukset mm. paperin, painokemikaalien, päästöjen ja jätteiden, sekä energian kulutuksen osalta. Henkilökunnan asiantuntemuksen ja asiakasinformaation parantamiseksi yrityksessä on oltava toimiva ohjeistus.
Ensimmäisenä pohjoismaalaisena painotalona Joutsenmerkin sai Painohäme oy 18.5.2006. Nyt merkin käyttölupa on noin 30 yrityksellä Suomessa. Joutsenmerkin saaneille painotaloille voi lähettää tarjouspyynnön Joutsenmerkin Hyvät hankinnat -kampanjan nettisivulta.
"Joutsenmerkillä haluamme konkreettisesti osoittaa ympäristöasioiden merkityksen yrityksemme toiminnassa. Haluamme kertoa asiakkaillemme, että ympäristöasiat ovat meille tärkeitä ja ne huomioidaan myös painotöissä", kertoo turkulaisen Finepress Oy:n toimitusjohtaja Eero Kunnas.
Tampeereella vuodesta 1983 toimineen perheyritys Offset Ulosen toimitusjohtaja Pekka Ulonen sanoo, että yritys haluaa tarjota myös asiakkailleen mahdollisuuden hyödyntää joutsenmerkkiä omassa viestinnässään.
Ympäristöystävällinen tulostus nyt mahdollista
Joutsenmerkillä varustettuja värikasetteja saa Suomesta jo runsaasti. Suomen markkinoille on tänä vuonna tullut myös ympäristöystävällisiä tulostimia. Kyocera Mitan ECOSYS-merkkiset tulostimet ja monitoimilaitteet täyttävät tiukat ympäristövaatimukset. Vaatimukset koskevat esimerkiksi melua, energiankulutusta, materiaaleja, sekä kemikaali- ja hiukkaspäästöjä. Laitteen purettavuuden, kierrätettävyyden, varaosien saatavuuden, takuuajan ja käyttöohjeiden tulee olla sääntöjen mukaiset.
Lähde:
SFS-Ympäristömerkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti